Sivut

8. toukokuuta 2014

Wa-pa-pa-pa-pa-pa-pow!


Mikähän laulu soi päässä tätä bodya tehdessä? ;) Kaava on OB 1/2014. Kokeilin tehdä vakkarikaava Kisuliinin raglanhihaisen bodyn sijaan tavishihaisen bodyn, ja tämä on minusta parempi, jotenkin leveämpi meidän jätkänpätkälle. Kokona on 74 cm ja tällä kertaa kestovaippaa varten vain pidensin takaläppää viisi senttiä. Oikein hyvä tuli! Kangaspalan ostin Facebookin Kangashamstereista, ja kerrankin sain melkein koko kankaan kulutettua vaatteeseen! Pitää opetella ostamaan tarpeeseen (normaalisti olen klikkaillut metrin verran kangasta kuin kangasta), sillä jotenkin kyllästyn yhteen kuosiin helposti ja sitten ei ihan heti tahdo toista samanlaista tehdä.


Vilpuri täällä mennä touhottaa pitkin ja poikin. Konttaamaan oppi pääsiäisenä, tukea vasten seisomaan vappuna. Ja niitä kahta asiaa sitä pitääkin harjoitella, lakkaamatta! Ostin Facebookin paikallisesta kirppisryhmästä vitskalla tuollaisen puisen jakkaran, jota varten voi kiipeämistä harjoitella. 

Viime syksynä netissä levisi video Soo soo -ei saa!, jossa lapset temppuili ja kiipeili. Vakuutuin. Kyllä ihmistaimen pitää saada tehdä sitä mikä luonnostaan tulee: kiipeillä ja rimpuilla. Ja sitä kautta kehittyä, opetella omia rajoja ja kehittyä ketteräksi. Päätin silloin, etten halua olla älä-eisaa-tiput-kaadut-putoat-varovarovao-vanhempi. Luin Tatu Hirvosen Varo varo varo -kirjan, ja se entisestään vahvisti omaa ajatusta siitä, että lasta ei pidä kasvattaa pumpulissa ja kieltää kiipeämästä. Pieni lapsi on rakennettu niin, että se kestää harjoittelun tuomat pienet muksahdukset ja kopsahdukset. Kyllä täällä koppeja otetaan päivittäin, eikä kädet ehdi mitenkään jokaista pyllähdystä varmistamaan, mutta sitten lohdutetaan kun tulee itku. Puhalletaan, pyyhitään kyyneleet ja kerrotaan, että muksahduksia sattuu ja varmasti sulla kävi kipeää, mutta anna äiti lohduttaa. Noniin, joko on parempi mieli? Lähdehän jatkamaan seikkailuitasi pieni mies. 


Lapsen touhutessa pidän kyllä silmällä, ettei lähellä ole teräviä kulmia johon saattaa itsensä satuttaa. On kuitenkin eri asia olla kieltämässä ja varoittamassa koko ajan, kuin vähin äänin muokata kotia sellaiseksi, että on riittävän turvallinen liikkua. Eikä se tarkoita pumpuliin käärimistä. Kyllähän lapsi kehittyy. Viikossa lapsi on oppinut laskutumaan takaisin polvilleen ja jatkamaan konttaamista. Eilen taisi muksahtaa vain kerran. Ja voi sitä riemua lapsen silmissä, kun saa katsella maailmaa ihan eri kantilta ja hytkyä ihan omilla jaloillaan.

3 kommenttia:

  1. Kyllä. Kyllä. Nimenomaan näin minustakin. :)

    Body on ihana ja pieni ihminen!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen matto. Ja suloinen seikkailija. Meillä on kans saanut seikkailla ja tutkia ja kiipeillä. Ja sotkea. Mutta kyllä niitä pelottavampiakin muksahduksia välillä sattuu vaikka olisi ihan vieressä. Kerran on mm. tiputtu syöttötuolista (kova seisoskelemaan), mitään en ehtinyt tehdä, leivän ja voiveitsen tiputin käsistäni ja yritin ottaa kiinni. En saanut, vaikka olin tosiaan ihan sentin päässä. Ja tänään taaperoinen keksi hyppiä sohvalla, sieltä tuli voltilla otsalleen vaikka taas oli molemmat vanhemmat vieressä. Kyllä meinasin sydärin saada kun toinen sieltä jotenkin luonnottomasti mätkähti. Mutta ei kauan mennyt kun taas oltiin pomppimassa. Komean kuhmun sai muistoksi ja äidin sydän on syrjällään koko ajan. Kyllä se aika tekoa on, itse jos tuolla lailla olisin mätkähtänyt niin en varmasti uskaltaisi pomppia enää. Tarkkaavainen saa olla ja täytyy olla kun joskus voi käydä huonostikin. Taitaa joka pojalla olla leukaa tai kulmaa joskus tikattu lapsena, ainakin mun veljellä ja miehellä on :D (hannannnblogi.blogspot.fi)

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!