Sivut

29. huhtikuuta 2015

Imse Vimse flanellette -vaipat



Tämä projekti oli mielessä jo esikoista odottaessa, mutta jotkut asiat jää roikkumaan. Eih, muhimaan. Esikoiselle näin pienet vaipat eivät olisi lonkkalastan vuoksi menneetkään missään vaiheessa.

Nämä oli kyllä rentoa ja helpohkoa näpertelyä ilman isompia paineita, sillä nuo pikkuriikkiset kestot menee vain hetken aikaa. Ajoittain temppuileva saumurinsauma ei siis haitannut, kun ei noista ihan priimaa kaikistellen tullut. Kasassa pysyvät ja se on pääasia! Villahousutkin heitin lanoliinittumaan.

Näitä ohjeita Imse Vimsen flanellivaippojen tuunaukseen löytyy pitkin nettiä. Näin minä sen tein:



Irrottelin imun ja merkkilaput.



Ompelin alkuperäisiä imuja kaavana käyttäen uudet imut (pari senttiä alkuperäisiä lyhyemmät), joissa ihoa vasten bambujoustofroteeta ja lisäksi kaksi kerrosta bambuhamppucollegea. Pyöristin imun irtonaisesta päästä ja saumuroin ympäriinsä.



Vuorasin vaipan ulkopuolen joustofroteella, jotta vaipan saa kiinnitettyä näpsyllä. Lisäksi ulkopinta tuo imukykyä vaippaan. Asettelin vaipan kankaalle ja neulasin kiinni. Kannattaa olla tarkkana, että alkuperäistä vaippaa ja sen haaraosaa venyttää riittävästi tässä vaiheessa. Leikkelin aika ronskisti ylimääräistä mukaan.



Vaipan takaosaan lisäsin kuminauhapätkän, jotta vaippa on vähän pussimainen pepusta. Kiinnitin kuminauhan toisesta päästä neulalla vaippaan ja toisessa päässä tein nuppineulasta "kujan", jonka alta kuminauha menee (helpottaa ompelua). Kuminauhan alku- ja loppukohdat on suurinpiirten haaran levyiset. Ompelin kuminauhan kolmipistesiksakilla vaipan ja joustofroteen väliin venyttäen niin reippaasti kuin uskalsin ilman, että neula katkeaa. Kuminauhan saa kulkemaan suoraan, kun tunnustelee sormilla, miten se siellä kulkee. Katkaisin ylimääräisen kuminauhan vasta ompeun jälkeen.



Imun ompelin samalla kerralla kolmipistesiksakilla pelkästään vaippaan kiinni, en joustofroteeseen. Imun ylälaita kulkee noin 1,5 cm vaipan etureunasta, vaikka alkuperäisessä vaipassa imu yltää ihan reunaan saakka. (Näin siksi, että seuraavassa vaiheessa imun kanssa reuna oli liian kova pala purtavaksi saumurille.)



Imu paikoillaan ja kuminauha ommeltuna.




Saumuroin ympäriinsä. Reisikuminauhojen kohdalla kannattaa venytellä kangasta huolella, ettei joustofrotee jää kiristämään tai lönköttämään mistään.



Päättelyä vaille valmis!



Ihania tuli! Kuin karkkeja. Vaipat on kyllä pieniä, kun näpsykin näyttää noin valtavalta! Käyttöön nämä pääsivät vasta viimeisimpänä, kun paremmat vaipat oli jo pesussa. Jotenkin nuo flanelletet oli niin jäykkiä, että mieluummin kietaisin Nalle-sisävaipan. Yhteen vaippaan pistin kam-nepit, se oli ihan pätevä ratkaisu. No mutta onhan nämä kuitenkin suloisia! Ensimmäisen kuukauden jälkeen nämä olivatkin jo pieniä vauvelille.

1 kommentti:

  1. Kiva idea! :) Minä meinasin mennä sieltä, mistä aita on matalin ja yksinkertaisesti leikata flanelleteista siivekkeet pois ja sujauttaa pötkylät imuina taskuun. :) Vaikkei sitä käyttäjää vielä olekaan, niin ajattelin, että tuskin nytkään innostun Imse Vimseä varsinaisena sisävaippana käyttämään. Imuna sen sijaan voisikin olla käyttöä. :)

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!