Sivut

12. tammikuuta 2016

Jyjyilyä


En ole pariin vuoteen neulonut juuri mitään. Muutamat hassut sukat ja pari pipoa. Mutta kun kummitätini mainitsi ennen joulua osallistuvansa Jyjyyn, innostuin. Ehdin juuri ilmoittautua mukaan. Tarkoituksena on virkata tai neuloa 20 työtä jouluyön ja juhannuksen välillä. Työt aloitetaan ennen helmikuun loppua, ja ne on saaava valmiiksi ennen juhannusta. Työn minimipaino on 50 grammaa. En ole aiemmin tällaisia yhteisöllisiä käsiöitä tehnyt tai osallistunut haasteisiin, vaikka ajatus on kiehtonut.

Tein tuonne yläpalkkiin ihan oman sivun Jyjyille. Katsotaan, miten muikkelin käy! Aion esimerkiksi tehdä ensimmäisen miesten villapaidan. Yhdet sukat on valmiina. Parit-kolmet aloitettu. Yksi huivi odottaa purkamista ja muuttumisleikkiä pipoksi. Yhden kassillisen huopuvaa lankaa aion tuhota kissanpesäksi. Sitten se miehen villapaita, pojille villapaidat, itselle parit sukat, lapasia, rento bolero, nukelle vaatteita. Eiköhän siitä parikymmentä työtä saada kasaan.

Meidän sijaiskodissa olleet kissanpennut lähtivät uuteen kotiin ja paria päivää myöhemmin meille saapui ihana Elsa. Löytökissa hänkin. Kuinka kukaan ei ole kaivannut tuollaista kaunotarta?



Ne valmiit sukat on tässä. Kiitoksena siskolle. Saatiin joululahjaksi lahjakortti ravintolaan ja päästiin miehen kanssa ihan kahdestaan treffeille, sillä lahjakortti sisälsi myös lapsenvahdin.



Jyjy 2016 #4 Kiitos-sukat

Malli: October socks by Niina Laitinen
Lanka: Drops Nepal, harmaa. 125 g
Puikot: 3,5
Muuta: Näyttääpä nyppyyntyvän aika lailla, vaikka sukat on olleet siskolla jalassa vain yhden päivän sisätiloissa.

2 kommenttia:

  1. Kunnianhimoinen tavoite! Onnea koitokseen :)

    VastaaPoista
  2. Nepal nyppyyntyy varmaan herkästi sukkakäytössä kun on täyttä villaa. Ihana lanka esim. lapasiin :) .

    Ihanat sukat kuitenkin. Mullakin samaan malliin jo ohje hankittuna.

    VastaaPoista

Kiitos sanoistasi!